Aurinkoisena päivänä jaksaa miettiä positiivisesti. Silloin isotkaan haasteet eivät jarruta, tai saa mieltä mustaksi. Juuri kun mieli on rauhoittunut karsean talven jälkeen, taas jatkuvat alkaa sateet, jotka huuhtoo tyyneyden ja mielenrauhan kankkulan kaivoon. Taas pitää ponnistella ja yrittää kahta kovemmin löytääkseen ilon ja valon elämään.

Tänään piti mennä kuntosalille kuntopyöräilemään, jotta olo kevenisi pilvien alla. Kun sain repun pakattua ja aloin tehdä lähtöä, tuli karsea sade, lähes myrsky. Se kasteli eilispäivänä ystävän tekemät polttopuut ja repi terassin katoksen hajalle. Suojasin puut, vaikka oli liian myöhäistä. Katos jäi repsottamaan rumasti. Istuin pihasohvalla ja poltin tupakan. Kiehuin ja teki taas mieli potkaista jotakin. Olin jo luovuttaa salin suhteen, kun kaikista minulle käyttökelpoisista pyöristä oli kumi puhki ja vaimo oli mennyt autollamme kyläilemään. Kaatosade jatkui ja käveleminen ei tullut kuuloonkaan. Heitin repun käytävään ja ajattelin, että pelaan jotain, jossa saa tappaa. Sisällä käytyäni käännyin kuitenkin kannoillani ja vedin sinnillä repun selkään, juoksin asunto-autoon litimärkänä ja lähdin ajamaan kohti kirjastoa ja salia. Kirjaston pihalla sade loppui ja aurinko alkoi paistaa. Mitä hittoa!

Olo koheni heti, vaikka asia ihmetytti: oliko tässä kyse siitä, että ei saa luovuttaa? Esimerkkinä vähän ontuva, mutta silti vaikuttava siinä mielessä, että päivä olisi voinut mennä masentuneenakin peliohjain kädessä. Tappaminen ei olisi ahdistusta helpottanut kuitenkaan.

Kirjastossa käteen tarttui Kierkegaard - jaarittelija, josta satun tykkäämään, vaikka mies onkin jonkin sortin teologi. Salille ei ollut enää niin vaikeaa vääntäytyä, kun Jumala ei enää kussut niskaan, vaan Kierkegaard. Tässä on toki kaikenlaista opittavaa, mutta kouluja olen käynyt ihan tarpeeksi ja kirjojakin ehkä lukenut liikaa. Pitäisi välillä vain olla ja ajatella itsekkin. 

No, Kierkegaard oli kuitenkin pyörää polkiessa ihan ok luettavaa. Ajatukset luovuudesta, on aina parempi kuin ei mitään, tai kuntopyörän mittaristo. Eihän näillä jaaritteluilla ja filosofisilla kikkailuilla ole mitään ihmisen arjen kanssa tekemistä, mutta sieltä täältä löytyy pysäyttäviä lauseita - kiksejä siis! Aika harvassa on kiksit noin muutoin elämässä, kun en satu olemaan jalkapalloilija tai enää edes kamppailulajien harras harrastaja. Keski-iän kriisissä ja ruuhkavuosissa innostuksen aiheet on vähissä valitettavasti. Sekopäistähän se on viikossa olla vähintään kolmea eri mieltä elämän järkevyydestä, mutta näillä mennään. En ole onneksi ensimmäinen, joka kääntää takkia vähän väliä. Ehkä kuitenkin olen ensimmäinen, jonka ajatukset käy kuin tuulella aina vallitsevasta säästä riippuen.

Kompuroin ajatuksissa ja kulkiessa elämän tietä; en tiedä mihin olen menossa ja siksi jalat tai pää aivan kunnialla toimi. Vielä joku päivä sekin aika koittaa? Kierkegaard tuumaa tällaiseen, että hankalassa elämässä tehdään runoilijoita ja toisinajattelijoita/filosofeja jne. Perille pääsy ei ole tarkoitus, vaan tie... Ehkä niin, olen runoillut lapsesta asti, ajatellut aina erilailla kuin enimmät. En koe näitä juttuja todellakaan siunauksena. Tielläkään en jaksaisi aina olla, haluaisin jo maaliin - vaikka kompuroiden ja/tai viimeisenä.